13.9.2015

Sanasinfonia, eli novelleja Sibeliuksesta

Pinnan alla kytee hentoinen innostus novelleihin. Mistäköhän nyt tuulee? Jostakin sopivasta ilmansuunnasta ainakin, kun näistä lyhyen kerronnan Sibelius-teoksista jäi vielä novellin nälkä. Lisää, kiitos!


Sanasinfonia tarttui mukaan ihan vahingossa, eli se halusi lähteä kirjaston uutuushyllyltä Kirjaniilolle kylään. Ja miksipäs ei, nyt on Sibelius-juhlavuosi, novellit kiinnostaa ja kansi lupaili tekstiä myös Emmi Itärannalta. Hei Rouva Blanka, oletko muuten jo laittanut Itärannan varaukseen? 

Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittama kokoelma sisältää kahdeksan novellia. Kirja on syntynyt Sibeliuksen 150-vuotissynttäreiden kunniaksi ja olipa hauska nähdä, miten kirjailijat ovat yhteistä teemaa lähestyneet. Kaikki ihan eri tavalla! Osa menee suoraan asiaan ja toisilla teema on vähän piilossa.

Itse pidin erityisesti Petri Tammisen novellista, jossa Sibelius tuskailee vähenevien hiustensa kanssa. Hulvaton teksti ja se taisi jättää ihan pysyvät muistijäljet. Pitää varmaan tutustua Tammisen tuotantoon, hmm. Myös Miina Supisen novelli kahdeksannesta sinfoniasta ilahdutti, sympaattisessa tarinassa oli novellitaiteen tuntua.

Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.) 2015: Sanasinfonia. Novelleja Sibeliuksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti