29.6.2015

Laura Paloheimo: OMG

Kevyellä kesälukemistolla jatketaan! Laura Paloheimon esikoisteoksen kohdalla (Klaukkala) olin positiivisesti yllättynyt. Sujuvaa, kepeää, jollain tapaa samaistuttavaakin. Nyt toisen kirjan takakannessa siteerataan Aamulehteä:  “ Viihdekirjailija on syntynyt.” Ja tottahan tuo on. Paloheimo osaa viihdyttää, mutta osaa hän muutakin. Tarinalla on tarpeeksi sisältöä, eikä se kerro pelkästään rakkauden etsimisestä, löytämisestä ja sen kanssa rimpuilemisesta, ainakaan kauheasti. Klaukkalaan verrattuna OMG kulkee aika samoilla urilla. Mies jättää, maailma romahtaa, päähenkilö lihoo ja törttöilee, mutta löytää lopulta oman sisäisen sankarinsa. Ja siinä sivussa prinssinsäkin!



Päähenkilö on kolkyt ja risat Anna, joka työskentelee hääjärjestelijänä OMG-nimisessä yrityksessä yhdessä parhaan ystävänsä Karlan kanssa. Kirja kertoo humoristisesti erilaisista häistä, hullunkurisista toiveista, mekoista ja kakuista. Anna puolestaan kipuilee niin pieleen menneen avioiliittonsa, parhaan ystävänsä vakiintumishaluilla, juopon veljensä ja ennen kaikkea, aakkospussin kanssa, josta ei koskaan tunnu löytyvän kaikkia kirjaimia. Kuvioissa pyörii useampikin mies, veljen ystävät, työtoverit ja nettideitit. Rakkaus syntyy ja kasvaa kuitenkin osana muuta elämää, eikä ole koko ajan keskiössä. Hyvä näin! Vaikka lukija arvaakin lopun, olisi sitä voinut jotenkin selitellä. Nyt lukija jäi vähän tyhjän päälle.



Laura Paloheimo: OMG, 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti