21.5.2015

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

Sadie Jonesin uusin on kirvoittanut kommentteja puolesta ja vastaan. Jonkin puolesta-kirjoituksen jälkeen laitoin sen varaukseen ja olen tyytyväinen, että niin tein.

Ehkä rakkaus oli totta on hyvä nimi. Koko kertomuksen läpi sitä miettii, että no oliko vaiko eikö ollut ja mitä se tarkoittaa? Mielestäni hyvä käännös nimelle Fallout.


Tarina kertoo neljästä nuoresta: kahdesta tytöstä ja kahdesta pojasta. Parit löytyvät ja rakkaus on totta. Mutta pinnan alla kytee jotain muuta. Kaipaus jonnekin, epäilys jostakin, epätoivo johonkin, pelko, tajuamattomuus, liika ylpeys ja mitä näitä nyt on. Jokainen on valinnut parinsa vähän väärin, vaikka sitä he eivät aina itsekään huomaa.

Kirjan rakenne on hyvä, koska tarina kulkee koko ajan jotakin kohti. Loppuratkaisua, ehkä sitä mikä sinetöi sen, että oliko se rakkaus totta vai ei. Pidin myös nuoruuden kuvauksesta, ihmissuhteiden kuvauksesta, teatterimaailman kuvauksesta ja Lukesta, kirjan päähenkilöstä.

Luke on kaiken ytimessä ja Lukesta Ehkä rakkaus oli totta kertoo. Luken valinnoista, persoonasta, taustasta, kasvusta, urasta ja kyvystä rakastaa. Lukesta piirtyy aika kompleksinen kuva, mutta lukija on hänen puolellaan, kävi miten kävi. 

Ihan varmasti tutustun Sadie Jonesin muuhunkin tuotantoon. Tämä oli hänen neljäs kirjansa.

Sadie Jones 2014: Ehkä rakkaus oli totta (Fallout).

16.5.2015

Juha Hurme: Hullu

Kirjaniilon kirjapino on ihan valtava, mutta mikään ei pidä hyppysissään. Olen aloittanut ja jättänyt kesken ja hakenut lisää kirjastosta. Toivottavasti tämä kirjanirsoilu on ohimenevä kausi!

No Juha Hurme ei ollut pettymys taaskaan. Tykkäsin paljon, vaikka aihe meneekin lähes inhokkiosastolle. Sairaskertomukset, hulluuskirjoitukset ja häiriintyneen mielen seikkailut - ei yleensä kiinnosta. Mutta Hurme kiinnostaa, joten rohkeasti epämukavuusalueelle.


Kirjan päähenkilö on kirjailija Juha Hurme. Tarina kertoo kirjailijan sairastumisesta ja siitä mitä tapahtuu psykiatrisella osastolla ja miten mieli ja mies toipuu.

Kokonaisuus on kiehtova ja tarina pitää imussaan. Kerrontatavassa on paljon aidon tuntua: sekoilua, takautumia ja pohdiskelua. Kirjassa vedetään paljon tupakkaa ja tarkkaillaan itseä, mutta myös muita "hulluja". Tottakai mieleen tulee amerikanserkku Yksi lensi yli käenpesän. Lähinnä kohtalontovereiden ja osaston yhteiselon kuvauksesta.

Hullussa on myös samoja elementtejä kuin vastalukemassani Nyljetyt ajatukset -teoksessa. Ehkä kanssakulkijoiden, siis toisten kirjailijoiden ajatteleminen ja kirjailijan työn jäsentäminen tuo lohtua ja järjestystä mieleen.. Hurme taitaa tykätä Maiju Lassilasta ja J.J. Wecksellistä. Jälkimmäinen muuten vietti Lapinlahdessa yli 40 vuotta ja seikkailee päähenkilön osastolla kirjoittamassa näytelmässä. 

Ja yksi asia vielä! Piikkiön Harvaluoto mainittu :) Kirjaniilo on saanut piikkiöläisyyden syntymälahjaksi ja osaa arvostaa.

Juha Hurme 2012: Hullu.

13.5.2015

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Lumilapsi on kaunis tarina, joka mukailee vanhaa venäläistä satua lumesta tehdystä lapsesta. Lumitytön tarina sijoittuu 1920-luvun Alaskaan, jossa uudisasukaspariskunta Mabel ja Jack yrittävät tulla toimeen villin luonnon ankarissa oloissa. Maybeliä kovertaa suru lapsen menetyksestä, eikä aviopari tunnu enää löytävän yhteyttä toisiinsa. Alakuloinen ja kaihoisa tunnelma muuttuu, kun Mabel ja Jack rakentavat ensilumen huumassa pienen lumilapsen. Aamulla lumilapsi on hävinnyt ja jäljellä ovat vain metsään vievät jalanjäljet. Pian heidän luonaan alkaa vierailla villi luonnonlapsi Faina, jonka Mabel haluaisi ottaa omakseen. Jack on epäilevämpi, mutta kumpikaan ei voi vastustaa Fainan ympärilleen tuomaa iloa. 

Alaskan maisemat ja villi luonto on kuvattu erittäin kauniisti. Kirjailja osaa loihtia lumen ja jään, vuoret, metsät ja virtaavat joet todella taidokkasti lukijan silmien eteen. Haikean kaihoisa aikuisten satu, joka myös yllättää.



Kaivelin muuten itsekin kirjahyllyäni ja löysin isoäidiltäni saadun venäläisen satukokoelman. Se sisälsi vastaavanlaisen kauniin kertomuksen nimeltä lumityttö.



Eowyn Ivey: Lumilapsi 2014 (The Snow Child 2012)

11.5.2015

Hannu Rajaniemi: Kausaalienkeli

Kausaalienkeli päättää Hannu Rajaniemen mestarivaras Jean Le Flambeurista kertovan trilogian. Mietin edelleen miksi luen tätä kirjasarjaa, joka on meikäläiselle aivan liian korkealentoista. Kolmannen kirjan kohdalla olen aivan yhtä pihalla kuin edellistenkin.

Jean le Flambeurin ja oortilassoturitar Mielen seikkailut ja kohtalo kuitenkin kiehtovat. Varas on luvannut tietoisuuden omaavalle avaruusalus Perhoselle etsivänsä Mielen, joka taas on tietämättään joutunut zokujen valtapelin yhdeksi nappulaksi. Omaa peliään pelaa myös pellegrinijumalatar, jonka yhteisestä menneisyydestä Varkaan kanssa paljastetaan nyt enemmän. Lukija saa tietää myös Rajaniemen luoman rajattoman maailmankaikkeuden synnystä. Blankasta siinä jotain pelottavaa, ehkä sen vieraus kauhistuttaa.

Edelleenkin olen sitä mieltä, että tarinalla on hyvät ainekset, mutta se hukkuu avaruuspelikvanttiolevaisuushommeleihin. Näin Blankan maailmassa, jossa kvanttifysiikka ja tietokonepelimaailmat ovat tuntemattomia. Edelleen olen tosin sitäkin mieltä, että sarja pitännee lukea uudelleen, ehkä toisella kerralla pääsen paremmin kärryille.


Hannu Rajaniemi: Kausaalienkeli 2014 (The Causal Angel 2014)