5.4.2015

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu

Myönnetään heti kättelyssä, että Kirjaniilolla meni kirjastossa Alakoski ja Alasalmi sekaisin. Epäilys heräsi jo ensisivuilla, kun tyylilaji olikin jotain muuta kuin perusrealismia. En saanut tällä kertaa Susanna Alakosken uusinta, vaan Päivi Alasalmen saamelaiskulttuuriin sukeltavan Joenjoen laulun. No mikäs siinä.


Blogissa ei ole yhtään luettua Alasalmea, mutta luettu on, viimeisenä 2000-luvun alussa ilmestynyt Ystävä sä naisien ja toki Vainola, mistä ollaan Rouva Blankankin kanssa joskus puhuttu, eikö?

Joenjoen laulu on tarina saamelaisista ja saamelaisuudesta, kolmella eri aikakaudella. Kirjassa käydään 1500- ja 1800-luvuilla ja tuodaan saamelaisuus myös tähän päivään. Erityisesti pidin ensimmäisestä osasta, siinä oli sitä maagista tunnelmaa, mitä Alasalmelta odotin. Toinen osa jäi irralliseksi ja odotin selkeää yhtymäpintaa ensimmäiseen osaan, mutta en sitä löytänyt.

Pidin myös nykykuvauksesta. Alasalmi kirjoittaa hyvin nykyihmisen tuskasta, se lienee meille yhteistä kulttuurista ja maantieteestä huolimatta.. Ai mistä tuskasta? No ainakin siitä, kun on omista juuristaan irti ja elämästä puuttuu (juurien tuoma?) taustatuki ja yhteisöllisyyden tarjoama turva. Niin ja sitten kaikki se itseaiheutettu ahdistus ja suunnan puute..

Luin loppuun. Tänä vuonna on aika moni kirja lähtenyt kirjastoon kesken kaiken. Onkohan vika omassa kärsivällisyydessä vai huonoissa kirjavalinnoissa..

Nyt yöpöydällä Hannu Mäkelää ja Sofi Oksasta.

Päivi Alasalmi 2013: Joenjoen laulu.

1 kommentti:

  1. Minäkin pidin kovasti ensimmäisestä osasta. Enkä olisi lopettanut kesken.

    VastaaPoista