7.4.2015

George R. R. Martin: Lohikäärmetanssi 2


Lohikäärmetanssi 2 jatkaa valtaistuimen tavoittelijoiden tarinaa. Nyt ääneen pääsevät Lannisterin suvun musta lammas, vihattu kääpiö Tyrion, Jon Nietos, pohjoisen muurin Yövartion ylikomentaja, Daenerys Targaryen, valtaistuimen perijätär sekä lohikäärmeiden äiti ja Arya Stark, Starkin suvun nuorin tytär, joka on kadonnut Braavosin vapaakaupunkiin. Lukuisia muitakin henkilöitä kuullaan ja tarinan osaset loksahtelevat taas osittain paikoilleen. Tuntuu että tätä tarinaa voisi jatkaa ikuisesti. Olen jo usemman kirjan ajan miettinyt kuka viimeisenä istuu rautaiselle istuimelle vai istuuko kukaan? Kuinka moni vielä kaatuu? Kirjailijahan ei ole hellämielinen edes rakastettavimmille hahmoilleen. Monen kohtalo jää Lohikäärmetanssissa jälleen epäselväksi ja odotus on jälleen pitkä.

Teksti on todella tasalaatuista, kuin jokainen osa olisi yhtä mielettömän pitkää kirjaa. Sitä en oikein ymmärrä miksi viides osa piti jakaa kahteen niteeseen. Suomentaja Satu Hlinovsky tekee kyllä oivaa työtä. Tekstin alkuperäiskieli on oletettavasti huikean rikas ja monipuolinen. Nostan hattua. Kehut taisivat mennä samaan osoitteeseen edellisenkin osan yhteydessä...


George R. R. Martin: Lohikäärmetanssi 2,  Tulen ja jään laulu osa 5 nide 2, 2014 (alkuperäisteos A Dance with Dragons, A Song of Ice and Fire 2011)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti