21.12.2014

Markku Rönkkö: Lounge

Luin loppukesästä Markku Rönkön Metsänpojan ja siitä jäi polttava tarve lukea mieheltä lisää. Yöpöydällä on pino Rönkköä odottamassa ja yksi on jo luettukin: Lounge. Sisäkannen esittelyn mukaan kirja kertoo nykypäivän noblessista, joka on saavuttanut kaiken paitsi tärkeimmän. Hyvä tiivistys!

Tuo nykypäivän noblessi on siis mainosmies, jonka ura on ollut nousukiitoa heti luovuuden löydyttyä koulun kuviksentunnilla. Hän on saavuttanut omalla alallaan kaiken: menestyksen, kateuden, uranousun ja saanut myös kokea alan raadollisuuden. Kirja on kiehtova kurkistus 80- ja 90-lukujen mainosmaailmaan. Vaikka tarina sijoituu eri vuosikymmenille, on kirjassa tuttua tunnelmaa Mad Men sarjasta: mainosmaailman glamouria riittää.

Lounge kertoo miten päähenkilön menestys kasvoi ja mikä oli hänen luovuutensa lähde. No mikä siis jäi saavuttamatta? Kaikki paitsi tärkein? No tietysti rakkaus. Ja se onkin kirjan toinen juonipolku, mainosmiehen entisen rakastetun Hannelen tarina. Hannele on kirjoitettu melkoiseksi supernaiseksi vaikka heikkoutensa on hänelläkin. Kyseessä on ns. mahdoton rakkaus, sellainen mikä piinaa ihmistä koko elämän ajan, mutta ei tule olosuhteiden johdosta koskaan toteen.

Kirja on rakennettu mainiosti. Kaksi ihmistä on myrskyn vuoksi jumissa lentokentällä, jossa on aikaa katsoa taaksepäin ja vähän haikailla kadotetun rakkauden perään. Törmäävätkö mainosmies ja nuoruuden rakastettu Hannele kentällä ja saako rakkaustarina viimeisen huipennuksensa? No sitäpä en kerro!

Metsänpoika on luettu blogissa kahdesti!
 
Markku Rönkkö 2010: Lounge.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti