26.9.2014

Glen Duncan: Viimeinen ihmissusi

Kauhua. Ei ihan tyypillistä Rouva Blankalle. Silloin tällöin pitää kuitenkin astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Useimmiten sitä kokee jotain mistä pitää. Niin minäkin tein.
Glenn Duncanin teoksen ensimmäisiä sivuja lukiessani kuitenkin ärsyynnyn. Kirjailija on ilmiselvästi älykäs ja sivistynyt. Ja haluaa tuoda sen esille henkilöhahmonsa kautta. Snobbailu onneksi loppuu, tai en enää huomaa sitä. Ja suorastaan haltioidun kirjailijan nokkelasta tyylistä. Niin monta kohtausta. Niin monta osuvaa vuorosanaa ja oivallusta. Neiti Niilo, aiheesta huolimatta, olen varma, että todella pitäisit tästä!
Tarina kertoo todella viimeisestä ihmissudesta, Jake Marlowsta, joka viimeiseksi jäätyään yrittää piiloutua vainoajiltaan. Yhtä kaikki, täysikuu nousee taivaalle joku kuukausi, eikä susi voi luonnolleen mitään. Jake kirjoittaa päiväkirjaa, joka kertoo tapahtumien kulusta alusta asti, muutoksesta lähtien. Samalla Jakea jahdataan nykypäivän Lontoossa. Jännällä tavalla Duncan on osannut luoda viimeisestä ihmissudesta todella aidon henkilön. Aidosti kuvataan myös muuntuminen. Teksti on paikoittan suorasukaista, ällöttävää, seksiä ei unohdeta, mutta samalla Jaken hahmo on oudon filosofinen. Tai oudon...kaverihan on syntynyt 1800-luvulla. Vähemmästäkin sitä ryhtyy pohtimaan elämäänsä.
Loppupuolella huomaan kyllästyväni. Siihen on toki syynsä juonen kulussa, mikä toisaalta etenee niin oikealla, ainoalla mahdollisella tavalla. Kirjan päätös sitoo kuitenkin hienosti langat yhteen päähenkilön osalta. Pakko sanoa, yksi vuoden parhaista!!


Glen Duncan: Viimeinen ihmissusi 2013 (The Last werewolf, 2011)

24.9.2014

Joonas Konstig: Kaikki on sanottu

Nyt tärähti taas kertalaakista. Kirjaniilo kaiveli kirpputorilla erittäin laadukasta kirjapinoa ja sai myyjältä suosituksen. Periaate on, että jos joku jotain suosittelee, niin pitäähän se lukea. Ja nyt mietin ainoastaan, että koska pääsen lukemaan lisää Joonas Konstigia.

Vuonna 2011 ilmestynyt Kaikki on sanottu kertoo perheen kolmesta aikuisesta lapsesta. Perheen isä kuolee ja sen jälkeen elämä tuntuu ihan erilaiselta. Päähenkilöt ovat näitä tälle ajalle tyypillisiä hahmoja, jotka eivät oikein saa otetta mistään. Yksi löytää lohdun painista ja toinen huumeista, kaikki kolme käsittelevät menetyksen omalla tavallaan ja hyvin itsenäisesti.


Kirja kuvailee hienosti sitä, miten helposti elämän suunta muuttuu ja kuinka pienillä asioilla on tasapainon saavuttamisessa merkitystä. Kokonaisuus pyörii upeasti perheen sisäisen dynamiikan ja jokaisen yksilön ominaisuuksien ja itsen löytämisen keskellä. Viime aikoina sisarustematiikkaa on tullut paljon vastaan ja itsekin sisaruksena siitä saa kyllä ihan omanlaisiaan kiksejä. Perhe on kiinnostava yksikkö ja ikuinen tarinoinnin aihe.

Tässä teoksessa on myös hyvin raadollinen ja paljas puoli, ihmisen inhottavuutta ei peitellä. Jokainen on pahimmillaan todella surkea, paskamainen, ilkeä ja itsekeskeinen. Kirja on hyvinkin realistinen, muttei silti edusta sitä puuduttavaa Suomi-realismia mitä esim. juuri lukemani Kinnusen Neljäntienristeys. Mikäs ero niissä sitten on, täytyy vähän pohtia..

Juuri faniutuneena aion lukea Konstigilta kaiken mitä käsiini saan, eli novellikokoelman (esikoisteos) ja 2013 ilmestyneen Totuus naisista. Konstig on myös Hesarin kolumnisti.

Seuraavaksi kuitenkin Haruki Murakamin uusin. Ihan jännittää! 

Joonas Konstig 2011: Kaikki on sanottu

23.9.2014

S. J. Watson: Kun suljen silmäni


Tässä kävi kuulkaa niin, että korkkasin kirjan eilen illalla kymmenen aikaan, enkä muuten nukkunut ennen kuin kaikki 385 sivua oli luettu. Lopettamaan en kyennyt, enkä seuraavan aamun pelossa kelloakaan katsomaan. Sanalla sanoen, koukuttava. Äärimmäisen.

Tarina kertoo 47-vuotiaasta Christinestä, joka herää aamulla vieraasta sängystä, vieraan miehen vierestä. Mies, Ben kertoo paikan olevan hänen kotinsa ja heidän olevan naimisissa. Ovat olleet jo yli 20 vuotta. Christine kärsii amnesiasta, joka on jatkunut  jo vuosia. Hän unohtaa suurimman osan elämästään aina yöunien jälkeen. Niinpä hän alkaa kirjoittaa lääkärinsä toiveesta päiväkirjaa, jonka ensimmäiseltä sivulta hän joka päivä hämmennyksekseen löytää lauseen "Älä luota Beniin".

Kirja koostuu pääosin Christinen päiväkirjaan kirjoitetuista taphtumista ja hänen ajatuksistaan. Tarinan edetessä jännitys kiristyy ja sitä haluaa tietää lisää ja sitä valvoo ja tekee pientä kuolemaa seuravana päivänä. Säästäkää tämä viikonloppuun!

Hei ihmiset, tästä on muuten juuri ilmestynyt leffa! Nimekkäitä näyttelijöitä. Perinteisesti suositan kuitenkin ensin kirjaa. Trailerin linkki tässä.  Huh, en melkein uskalla katsoa!


S. J. Watson: Kun suljen silmäni 2012 (Before I go to sleep 2011)

18.9.2014

Milja Kaunisto: Synnintekijä

Milja Kauniston tänä vuonna julkaistu romaani Kalmantanssi on mainittu siellä sun täällä aikakausilehdissä ja muuallakin jokunen aika sitten. Blanka visuaalisena ihmisenä kiinnostui kirjasta kannen perusteellla. Siis tosi makee!! Kirjaa itseään hetken tutkiskeltuani selvisi, ettei se suinkaan ole esikoisteos, vaan peräti jatko-osa Olavi Maununpojan tarinalle.  Ensimmäinen osa ensimmäiseksi, eikös!


Synnintekijä kertoo vuosina 1450-1460 Suomenkin piispana toimineen Olavi Maununpojan nuoruusvuosista Pariisissa, jossa tämä opiskelee ottoisänsä Maunu Tavastin tukemana. Tullessaan syntisenä näyttäytyvään Pariisiin, Maunu vannoo ettei ikuna naiseen koske, eikä haureutta harrasta, mutta saa tuntea tuta inhimillisen heikkouden. Sillä onhan rakkaus jumalasta ja niins edelleen.

Kirjassa on todella hyvä kosketus. Väittelöitä naisen ja miehen asemasta ja pirusta ja jumalasta ja rakkaudesta olisi lukenut mieluusti enemmänkin. Tarinassa on mahtava koukku ja käänne. Tarinan kulku on hienosti nyanssoitu, tempo tuntuu kiihtyvän puoliväliin asti kunnes se taas rauhoittuu.

Olavi Maununpojan, tai Olaus Magnuksen, kuten nuorukainen itsensä Pariisissa esittelee, ystävä, Miracle de Servieres, on kerrassaan säkenöivä hahmo! Toivottavasti häntä ei unohdeta kakkososassa. Ehdottoman kiintoisa ja  historiallisten henkilöiden ympärille rakennettu fiktiivinen tarina tuntuu toimivan ihan joka kerta. Jos olette muuten nähneet Kalmantanssin kannen ja vertaatte sitä synnintekijään, ei tarvitse kauaa miettiä kumman ottaa mukaansa!


Milja Kaunisto: Synnintekijä 2013

8.9.2014

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Tässäpä kirja, josta ei ole voinut olla tänä vuonna kuulematta! Laitoin Kinnusen esikoisteoksen kirjastoon varaukseen loppukeväästä ja no, pikalaina piti palauttaa tänään. Parhaimmillaan varauksia oli yli sata... Neljäntienristeys olisi vaatinut vielä hetken aikaa, mutta minkäs teet!

Kirjan rakenne on kerta kaikkiaan hieno. Kirjaniilo sai taas pähkäillä toistensa kanssa risteävien tarinoiden kanssa. Arvata saattaa, että niitä risteäviä tarinoita on neljä. Erityisen hienoa on epäkronologisuus, jokainen neljästä tarinasta käsitellään omassa paketissaan, ei haittaa vaikka viimeisenä tullut kerrotaan edellisessä tarinassa kuolleeksi. 


Hienoa ja koskettavaa on myös suvun ja sukupolvien tarina ja hei, sukupuoltenkin. Kirjassa mennään moneen aiheeseen aika syvälle, taitavaa! Kirjaniilo on joskus nauttinut liian suuren annoksen suomalaista realismia ja sen kanssa oli välillä vaikeuksia. Realismi tuppaa olemaan (liian usein) pateettista ja no, tylsää ja rumaa. Mutta sitähän se on! Meikäläisenkin realismi, miksei sitten kotimaisen kirjallisuuden. 

Jään odottamaan syksyn kirjallisuuspalkintoja. Osuukohan Kinnuselle? 

Tommi Kinnunen 2014: Neljäntienristeys

7.9.2014

Cassandra Clare: Varjojen kaupungit

Tarkoitukseni oli tutustua vain Varjojen kaupungit -sarjan ensimmäiseen osaan Luukaupunkiin, mutta ykkösosan sijaan käteen sattui kolme osaa sisältävä tiiliskivi. Muussa tapauksessa olisin jättänyt sarjan ensimmäiseen osaan. Oikeasti olin kiinnostunut elokuvasta, mutta ajattelin ensin lukea kirjan. Ajattelin,että kirja on kuitenkin parempi. Näin jälkikäteen totean, että leffa oli puoliväliin asti parempi, mutta sitten mentiin pahasti metsään. Kirja oli tasaisen tylsä, mutta ilmeisen luettava, kolme kokonaista osaa kun kahlasin.

Tapahtumasarja lähtee liikkeelle, kun 15-vuotias Clary näkee klubilla nuoren miehen murhan. Muut paikalla olevat ihmiset eivät tunnu huomaavan mitään ja pian Clary tutustuu outoon ja ylimieliseen Jaceen. Kaiken lisäksi Claryn äiti katoaa jättäen jälkeensä rikotun kodin ja demoneja. Jacen mukana Clary tutustuu varjometsästäjiin, joiden tehtävänä on suojella ihmisiä toisista ulottuvuuksista tulevilta demoneilta. Tiedän, tämä kuulostaa jokseenkin huonolta, ja onkin. Claryn ystävä Simon olisi myös voitu jättää kirjasta pois. Sen verran huono kolmiodraamaviritelmä tarinassa on.

Claryn sijaan kirjan päähenkilöksi nousee Jace ja tämän kätketty syntyperä. Hahmon on tarkoitus olla ylimielinen ja röyhkeä sooloilija, joka pitää itseään pahana, mutta joka lopulta pelastaa aina kaikki. Ei siis toimivaa hahmonkehittelyä, vaikka Jace on jatkuvasti tapahtumien keskiössä. Blankan mielestä Jacella on teiniangsti ja on jo aikakin, että tilanteeseen saadaan sopivan kipakka tyttö. Kirjan rakkaudentunnustukset olivat tästä rouvasta niin kiusallisia, että totesin olevani joko liian vanha taikka vailla yltiösliipatun romanttista tunteiden tunnustusta.
Ensimmäinen kirja oli vielä kohtalainen, mutta sarjan edetessä taso laskee. Kolmonen oli jo ihan mahdoton sijoittuen varjometsästäjien toiseen ulottuvuuteen, jonka valtaa pitävät eivät usko lähestyvään vaaraan ennen kuin se jo myöhäistä.


Cassandra Clare: Varjojen kaupungit 1-3 2013 (The mortal instruments, 2007, 2008, 2009)

1.9.2014

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Rouva Blanka luki Teemestarin kirjan joulukuussa 2012. Neiti Niilo suunnitteli sen lukemista puolitoista vuotta ja on vihdoin saanut suunnitelman toteutettua. Syy on tietysti kirjaston, tämä kirja on ollut ihan koko ajan lainassa.

Kirjaniilokin piti Teemestarin kirjasta kovasti. Kirjassa oli paljon niitä ominaisuuksia, jotka ovat tänä vuonna nousseet kirjallisuudessa tärkeiksi. Eli ympäristöteemaa ja tulevaisuusskenaarioita. Tässä kirjassa kuvataan maailmaa, jossa on jo liian kuuma ja vesi on vähenevä luonnonvara ja säännöstelyn ja mustan pörssin kohde.

Kirjan päähenkilö on teemestarin tytär ja itsekin teemestariksi valmennettava. Käy kuitenkin niin, että teemestarien salaisuus on tulevalle mestarille liian suuri taakka kantaa. Salaisuutta suuremmaksi kasvavat ystävyyden ja moraalin teemat ja ne ratkaisut mitä kaiken toivon jo heittänyt ihminen pystyy ja ei pysty tekemään. No kyllä, hieno kirja!

Kiinnostava on myös ratkaisu, jolla päähenkilöstä ei tehdäkä sankaria, vaan hänen annetaan epäonnistua. Päähenkilöön kohdistuvat sympatiat heiluvat kiikun kaakun ja loppuhuipentuman lähestyessä dystopia uhkaa muuttua todelliseksi. Kirjailija on tehnyt rohkeita ratkaisuja, nostan hattua.

Tämä kirja on ansainnut kaiken saamansa huomion, meillä ja maailmalla. Olen jo useamman kertaa tsekannut kirjaston sivulta, että joko saa laittaa seuraavan Itärannan varaukseen. Mutta vielä odotellaan! Kerrottakoon kuitenkin, että varauslistalla on hyvin mehukkaita syksyn uutuuskirjoja! Ja yksi tämän vuoden "hittikirjoista" on juuri nyt luettavana. Pari kuukautta meni varauslistalla keikkuessa! Siitä lisää pian...

Emmi Itäranta 2012: Teemestarin kirja.