13.8.2014

Markku Rönkkö: Metsänpoika

Ihan heti alkuun ja kärkeen onnittelut, jottei totuus unohdu! Onnea me, Blanka ja Niilo. Kaksi vuotta sitten perustettu blogi porskuttaa edelleen! Tai no mitään porskuta, melkoista slow bloggaamista tämä on, vaikka toisinaan vähän tiheämpää pinojen siivousta.. Hyvä me! Onnea me! Menestystä seuraavalle kahdelle vuodelle (vähintään)!

Pinoista puheenollen.. Halusin valita yhden pinon parhaista juhlapäivän kunniaksi, kaksi tosi hyvää jää vielä pöydänkulmalle odottamaan. Markku Rönkön Metsänpoika jäi jonnekin alitajuntaan Rouva Blankan postauksen myötä ja lukulistalle se pääsi yhden komean miehen suosittelemana. <-- Ihmeiden aika ei ole ohitse!

Tykkäsin kirjasta valtavasti. New York -kirjojen jälkeen olen päässyt ympäristötietoisten kirjojen makuun ja huomaan janoavani niitä lisää. Saa suositella!

Metsänpoika kertoo nimensä mukaisesti metsässä kasvaneesta pojasta, jolle metsän ulkopuolinen todellisuus on kokematta ja vieras. Ulkopuolella on käynnissä melkoinen dystopia ja jäljellä olevaa metsää tuhotaan järjestelmällisesti. Maailma ja sen teot aukeavat ekoterroristina tunnetun, murhatun isän päiväkirjan kautta. Samalla metsänpojan perhekuviot paljastuvat sellaisiksi, että niitä on lähdettävä ulkomaailmaan selvittämään. Eikä se ulkomaailma ole mikään kaunis paikka kulkea.

Hieno kirja, ihan uskomatonta luonnon ja metsän havainnointia. Rönkköä pitää lukea lisää!

Markku Rönkkö 2012: Metsänpoika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti