21.8.2014

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka

Sydämen mekaniikka on suloinen tarina  pojasta, jonka sydämen paikalla on käkikello. Ympäristön on vaikea sulattaa pojan erilaisuutta,tämän kukkuvaa ja raksuttavaa rintaa. Mekaaninen sydän ei kestä oikein rakkauttakaan. Madeleine, joka toimittaa niin kätilön kuin sydämen korjaajankin virkaa ottaa pojan omakseen ja varoittaa tätä koskaan rakastumasta. "Ensinnäkin, älä kajoa viisareihisi. Toiseksi, hillitse vihasi. Kolmanneksi, älä anna itsesi ikinä, kuuna päivänä rakastua." Mutta niin vain vain se tunne vie mukanaan pikku-Jackinkin, joka ei saa mielestään pientä tanssijatarta vaan seuraa tätä Skotlannista aina Espanjaan asti.


Äskettäin lukemani Rakkauden ruletin tavoin Sydämen mekaniikka on aikuisten satu, mutta vielä paljon absurdimmalla ja goottimaisellakin otteella. Sydämen särkymisen riskillä me ihmiset Jackin tavoin tavoittelemme rakkautta emmekä pysty, saati halua estää sen kaiken nielevää tunnetta. Kuitenkin, kun uskoo johonkin tarpeeksi, alkaa se toteuttaa itseään, universumin laiksi tätä kai kutsutaan. Näin käy myös Jackin kohdalla. Symboliikkahan tässä on aika selkeää, ja se on oih niin kaunista ja runollista.




Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka, 2011 (La mécanique du cœur, 2007)

19.8.2014

Titta Heikkilä: Rakkauden ruletti

Espoolainen esikoiskirjailija kirjoittaa ihastuttavalla tavalla rakkauden etsimisestä. Etsintä on ehkä vähemmän romanttista, sillä se tapahtuu nettideiteillä. Merikukka on kolmen lapsen nelikymppinen äiti (niin kuin kirjailija itsekin), joka etsii aitoa rakkautta riitaisan ja yhä taustalla kummittelevan avioeronsa jälkeen. Tarina rakentuu Merikukan deittailemien miesten ympärille, joiden kanssa tapaamisista osa on niin surkuhupaisia, että en voi muuta, kuin uskoa kokemukset tosiksi. Enkä voi olla ajattelematta, että kirjailija kirjoittaa pitkälti omaa tarinaansa. Merikukkakin kirjoittaa ja yrittää saada käsikirjoituksensa julkaistuksi. Rooma ja Pariisi ovat kirjailijan lempikaupungit ja sinne Merikukkakin rakkauden metsästämisessä päätyy. Muutoin liikutaan Turun seudulla. Hauskaa on se, Blankalle kaikki kaupungit ovat tuttuja, tarina muuttui jotenkin elävämmäksi tätä kautta!

Rakkauden ruletti on aikuisten suloinen satu. Se on yhtä aikaa kevyt ja vakava, hauska ja rehellinen. Se on hyvin ja selkeästi kirjoitettu, suorapuheinenkin. Tarinassa ovat läsnä satumaiset elementit Merikukan merenneitoihin ja mereen kokemansa yhteyden kautta. Ainoastaan lopussa mennään överisti yli, mutta siihen on saattanut kustannustoimittajalla olla jotain asiaa. Tai niin ainakin Heikkilä tarinassaan vihjaa. Mene ja tiedä. Tykkäsin kumminkin.


Titta Heikkilä: Rakkauden ruletti 2014

17.8.2014

Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Johanna Sinisalo on Kirjaniilon rankingissa yksi kotimaisen kirjallisuuden neroista. Enkelten verta roikkui lukulistalla hävyttömän pitkään, mutta kirjasta tuli Kirjaniilolle tärkeä ja pysäyttävä kirja. Ehdottomasti yksi kesän kiehtovimpia lukukokemuksia. 


Mehiläisten kohtalo on pohdituttanut ja pelottanut myös Kirjaniiloa jo pitkään. Ihanaa, että Sinisalo on tarttunut aiheeseen. Ja miten syvälle kirjassa päästäänkään, huh! Kirjaniilon tajunta räjähti viimeistään siinä vaiheessa, kun tekstissä tuodaan esiin Kalevala ja Kullervon äidin tuska poikansa pelastamisessa. Äitihän kutsuu avukseen mehiläisen.

Teoksen punainen lanka on mehiläisten joukkokato. Mutta yhtä lailla terinaa vie eteenpäin keski-ikäisen Orvon tuska kuolleesta pojastaan ja pojan kuoleman ja tilanteeseen johtaneiden tapahtumien käsittely. Hyvä ja selkeä juonikuvaus löytyy Rouva Blankan postauksesta.

Mitä tässä siis oli niin ihmeellistä? Stoori on hieno ja jännittävä, ajankohtainen aihe nivoutuu sekä mehiläisten myyttisyyteen että ympäristöaktivismiin. Kirjassa päästään myös vierailemaan tämän todellisuuden ulkopuolelle. Kokonaisuus on täydellinen. Piste.

Johanna Sinisalo 2011: Enkelten verta.

Kaikki blogissa luettu Sinisalo.

16.8.2014

Alice Hoffman: Aavikon kyyhkyset


Kaunis kansi, jossa kirjaa kehutaan 2000-luvun merkkiteokseksi. Näkyy olleen Tony Morrison, se kirjailija, en itse kehuja aivan allekirjoittaisi. Aavikon kyyhkyset ei kuitenkaan ole lainkaan huono romaani. Taas ollaan Rooman valtakunnan aikaisessa maailmassa, itse asiassa vuosiluvut eivät paljoa poikkea aiemmin lukemani Herodeksen ajoista. Oli mielenkiintoista lukea samasta ajanjaksosta, jossa käsitellään juutalaisten kohtaloa, mutta täysin erilaisesta vinkkelistä.

Aavikon kyyhkyset perustuu Herodeksen tavoin osittain tositarinaan. 900 ihmistä sinnitteli kuukausien  ajan Juudean aavikolle rakennetussa Masadan linnoituksessa, turvassa Rooman legioonalta. Muinaisten historiankirjoitusten mukaan vuorelta selvisi hengissä kaksi naista ja viisi lasta.

Kirjan fiktiivisessä tarinassa vuorelle päätyy neljä erilaista ja eri ikäistä naista.  Jokaisen heidän elämäänsä johdattaa rakkaus ja osan heistä se vie myös kuolemaan. Tarinassa on vahvasti läsnä magia, naisen sisäinen voima ja tietysti kirjan nimen mukaisesti kyyhkyset.

Neiti Niilo luki aiemmin samalta kirjailijalta The Museum of Extraordinary Things, joka liikkui kovin erilaisissa ympyröissä. Hienoa, että kirjailija osaa luoda tarinoita täysin erilaisin kontekstein ja aihein. Hyvinkin voisin tutustua Hoffmanin youg adult-matskuun! Kirjailijaa mainostetaan vahvoilla naisilla ja taianomaisilla elementeillä. Ihan Blankan heiniä eiks jeh?!


Alice Hoffman: Aavikon kyyhkyset 2014 (Alkuteos The Dovekeepers 2011)

14.8.2014

Sari Luhtanen: Tuulin viemää


 Tuuli on nuori meteorologi, joka sotkee itsensä valheiden verkkoon puhumalla olemattomista kesähäistä ja ulkomailla viipyvästä sulhosta. Samalla hän ottaa lopputilin töistä ja alkaa tosissaan etsiä itselleen miestä.

Häiden järjestäminen ilman sulhasta ja asian jatkuva kaartelu ja kiertely on toki huvittavaa. Tuuli on kuitenkin ärsyttävän keskenkasvuinen ja itsekäs hahmo, joka saattaa valkoisilla valheillaan itsensä jatkuvasti pulaan. Toisaalta tämän tyyppiset kirjat perustuvat usein juuri siihen, että hupsut naiset keksivät hätävalheita päästäkseen pälkähästä ja sotkevat itsensä sitten väärinkäsitysten muodostamaan soppaan. Ehkäpä tämä häslä naiskuva ärsyttää Rouva Blankaa. Miessankari on tietysti vakaa ja fiksu, komea ja lämminsydäminen. Sellainen löytyykin sattumalta hauskojen sattumusten seurauksena.

Taas tällanen kiva ja kevyt. Nimikin tuollainen pikkunäppärä!

  
Sari Luhtanen: Tuulin viemää 2011

13.8.2014

Markku Rönkkö: Metsänpoika

Ihan heti alkuun ja kärkeen onnittelut, jottei totuus unohdu! Onnea me, Blanka ja Niilo. Kaksi vuotta sitten perustettu blogi porskuttaa edelleen! Tai no mitään porskuta, melkoista slow bloggaamista tämä on, vaikka toisinaan vähän tiheämpää pinojen siivousta.. Hyvä me! Onnea me! Menestystä seuraavalle kahdelle vuodelle (vähintään)!

Pinoista puheenollen.. Halusin valita yhden pinon parhaista juhlapäivän kunniaksi, kaksi tosi hyvää jää vielä pöydänkulmalle odottamaan. Markku Rönkön Metsänpoika jäi jonnekin alitajuntaan Rouva Blankan postauksen myötä ja lukulistalle se pääsi yhden komean miehen suosittelemana. <-- Ihmeiden aika ei ole ohitse!

Tykkäsin kirjasta valtavasti. New York -kirjojen jälkeen olen päässyt ympäristötietoisten kirjojen makuun ja huomaan janoavani niitä lisää. Saa suositella!

Metsänpoika kertoo nimensä mukaisesti metsässä kasvaneesta pojasta, jolle metsän ulkopuolinen todellisuus on kokematta ja vieras. Ulkopuolella on käynnissä melkoinen dystopia ja jäljellä olevaa metsää tuhotaan järjestelmällisesti. Maailma ja sen teot aukeavat ekoterroristina tunnetun, murhatun isän päiväkirjan kautta. Samalla metsänpojan perhekuviot paljastuvat sellaisiksi, että niitä on lähdettävä ulkomaailmaan selvittämään. Eikä se ulkomaailma ole mikään kaunis paikka kulkea.

Hieno kirja, ihan uskomatonta luonnon ja metsän havainnointia. Rönkköä pitää lukea lisää!

Markku Rönkkö 2012: Metsänpoika.

12.8.2014

Gene Wolfe: Sovinnontekijän kynsi

Sytisessä viitassa kulkevan kiduttajan killan Severianin matka kohti kaukaista Traakiaa jatkuu. Hän toimittaa kiduttajan ja pyövelin virkaa matkansa varrella kantaen mukanaan miekkaansa Terminus estiä ja kohtaa kummallisuuksia, kuten luolassa asuvan hirviömäisen ihmisapinakansan, jolta Severian pelastuu loistavan kynnen  avulla sekä vihreän miehen, joka ennustaa tulevaa. Kummallisuuksia lukijalle ovat muun muassa monen sivun pituinen näytelmä vuoropuheluineen sekä kammottava illallinen Vodaluksen, tuon kapinallisen seurassa.

Taas kerran hämmentävää, mutta kiehtovaa kerrontaa. Severian ei vielä pääse Traakiaan asti, mutta Autarkin palatsi on jo lähempänä. Severianin tulevasta kohtalostakin annetaan jo viitteitä, mutta nähtäväksi jää.


Odotan jo malttamattoman kolmatta kirjaa. Tätä ennen taidan kuitenkin kerrata jo lukemani. Uskon monen tarinan alun ja viittauksen saavan suuremman merkityksen kun tekstiä lukee uudelleen. Tarina avautuu pikku hiljaa, ahaa-elämyksiä odotellen. Suosittelen kaikille, joille mielikuvitus on rajaton mahdollisuus! 
 
 
Gene Wolfe: Uuden auringon kirja 2: Sovinnontekijän kynsi 2014 (The Claw of the Conciliator 1981)

10.8.2014

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Viikon pikalaina on sula mahdottomuus! Kirjaniilo erehtyi jälleen pikalainaan ja no, kirja jäi kesken ja sakkoja tuli. Oih!

Mia Kankimäen kirja on omaelämäkerrallinen tarina vuorotteluvapaasta ja sen aikana tehdystä tutkimusprojektista. Kankimäki on intohimoinen Japanin harrastaja ja hän lähtee Kiotoon perehtymään japanilaisen naiskirjailijan elämään ja teokseen. Krjailija Sei Shonagonin teos on laadittu yli 1000 vuotta aikaisemmin ja Kankimäki onnistuu luomaan teoksessa kiehtovan ja onnistuneen ajallisen kehyksen.

Kankimäki on hyvä tarinankertoja, sillä stoori nappaa mukaansa ja kirjoittajan vaiheita japanilaiskirjailijan kintereillä janoaa lisää. Pidin erityisesti kirjan rakenteesta. Siinä on hienosti sekaisin päiväkirjamaisuus, fiktiivinen romaanikerronta ja tutkimustyön esittely. Hitsit vaan, että en tiedä ollenkaan miten Kankimäen tarina päättyy!

Mia Kankimäki 2013: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

PS. Seuraavaksi Teemestarin kirja!

8.8.2014

Lisa R. Jones: Inside Out

Lisa R. Jonesin Inside out -sarjan ensimmäistä osaa Ihosi alla mainostetaan kannen tekstillä " Mitä lukea Fifty shadesin jälkeen..". Samassa eroottisen kirjallisuuden genressä toki liikutaan, mutta Inside out kokonaisuudessaan on niiiiiin paljon huonompi.
 
 
Sarjan päähenkilö Sara Mcmillan saa käsiinsä tuntemattoman naisen vahvasti eroottissävyiset päiväkirjat. Nuori opettajar haluaa selvittää mitä naiselle on käynyt, minkä seurauksena hän päätyy tämän sijaiseksi taidegalleriaan. Galleriassa hän tapaa hurmaavan ja ailahtelevan taidemaalarin Chrisin, joka pistää Saran pasmat sekaisin. Tämän jälkeen seurataankin Saran ja Chrisin intohimoista suhdetta. Kuvioissa on myös Saran pomona toimiva komea ja pelottava Mark sekä päiväkirjojen kadonneen naisen mysteeri. Tekstiä tulee puudutukseen asti Saran ja Chrisin sänkypuuhista, jotka eivät tosin suurimmaksi osaksi tapahdu sängyssä. Näillä kahdella on käsittämätön yhteys, jonka he kummatkin tuntevat, heidän silmänsä lukkiutuvat toisiinsa jatkuvasti ja Sarahilla jomottaa jalkoväli pelkästä miehen katsomisesta. Samaa menoa koko sarja. Joskin kolmosessa päästään Pariisiin ja Chrisin menneisyydestä pulpahtaa uusia hahmoja.
 
Kirjoissa luvut jatkuvat edellisestä kohtauksesta, mikä on todella häiritsevää. Miksi jaotella teksti luvuilla jos siihen ei ole käytännössä mitään syytä. Sarjan lopettava epilogi on täydellinen pannukakku. Jos ei olisi jo aikaisemmin mennyt fiiliksiä, niin parilla viimeisellä sivulla viimeistään. Mielenkiintoisempaa olisi ollut jos Sara olisi rakastunut Markiin, tämä oli ainut henkilö, josta sain kiinni. Sarah ja Chris olivat epämääräisiä, Chrisin hahmon rikkonaisuus kuitattiin ailahtelevaisuudella. Chrisillä on myöskin hirvittäviä salaisuuksia, jotka eivät ole hirvittäviä ja kerrotaan jotenkin ohi mennen. Lisäksi tämä lupailee jatkuvasti kovia otteita, jotka kuitataan silkkipiiskalla. Huoh. Ei sytyttänyt. Tylsä. 
 
 
Lisa R. Jones: Inside Out (Ihosi alla, Sisälläni, Paljastus 2013)

2.8.2014

Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas

Luinpahan saman tien perään Kvanttivarasta seuranneen Fraktaaliruhtinaan. Tunnen itseni typeräksi..Kvanttivaras tarkoitti toki Jean le Flambeuria, omatuntonsa ainakin joltain osin takaisin saanutta mestarivarasta, mutta entäs Fraktaaliruhtinas? Tarkoittaako se varasta, jolle jumalaksi kohonnut Pellegrini antaa vielä yhden mahdollisuuden, vai Matjek Cheniä, Lohikäärmeiden luojaa, joka on varkaan kohteena tämän viimeisellä keikallaan? Kertokaa viisaammat. Huomaan omassa lukutyylissäni ongelmia, luen liian vauhdikkaasti, unohdan mitä olen jo aikaisemmin lukenut ja putoan kärryiltä. Pitänee lukea kolmannen jälkeen sarja vielä uudestaan.



Fraktaaliruhtinas on parempi kuin sarjan aloitusosa. Jean le Flambeur jää tosin vieläkin hieman pimentoon, vaikka valehenkilöllisyydessään onkin osallisena tapahtumissa. Kakkosessa Jean ja Mieli matkaavat maapallolle. Suurimpaan rooliin tarinassa pääsee maan asukas Tawaddud, nuori nainen, josta kerrotaan tarinoita, hirviöiden huora. Maassa on kahdenlaisia asukkaita, sekä ihmisiä että jinnejä, jotka punotaan osaksi ihmistä. Jean joutuu tahtomattaan osaksi Tawadduddin elämää ja maan valtataisteluita. Lujaa mennään, varsinkin lopussa.

Kirjassa on taas runsaasti termistöä, kuten gogolikopio, kvanttiprosessitomografia, Hadamardin portti, dekoherenssi ja niin edelleen. Osa termeistä ja tarinaan kuuluvista ns. uudissanoista selitetään mainiosti, osa jää edelleen täydelliseen hämäryyteen. Siitä Blanka ei tykkää. Mutta Twaddud ja hänen tarinansa oli hyvä!


Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas 2013 (The Fractal Prince 2012)