9.4.2014

Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa

Kirjan nimi oli jotenkin kutkuttava, ja kansikin. Vampyyreissa vetoo jokin .. eläimellisyys, himo, vaaran tunne. Ajatelkaa kuusi-vuotiaana tuli vängättyä isältä, että saisin katsoa Christopher Leen Draculan, minkä seurauksena sain hillittömän vampyyrikammon. Edes pikkuvampyyrikirjoihin en uskaltanut koskea. No, ensimmäinen Twilight-elokuva (on muuten tosi hyvä, päinvastoin kuin muut osat)  lievitti tämän pelon, ymmärrätte varmaan, olihan ne vampyyrit siinä vähän vässyköitä. Sittemmin vampyyrit ovat ruvenneet vetämään suorastaan puoleensa. Ai, on huomattu..haha!


Se vähä mitä kirjasta luin etukäteen antoi hieman erilaisen kuvan siitä mitä tuleman pitää, kuin mitä sisältö lopulta oli. Taisin olettaa kirjan pyörivän todellakin illallisessa ja ja keskustelussa, mutta tapahtuma-aika on useita kuukausia, mikä on tietysti tunteiden kehittelyn kannalta hyvä juttu. Mikään muu ei ärsytä kirjoissa niin paljon kuin parissa päivässä tapahtuva äkkirakastuminen, jonka seurauksena ollaan valmiit kuolemaan ja sitä rataa.

Tarinan alussa vampyyrit ovat vaarallisia petoja. Suoraan sanottuna Kaspar-vampyyri on todella vittumainen kaveri. Itsekäs ääliö, joka tekee mitä huvittaa, eikä tunne minkäänlaista tunnontuskaa aiheuttamastaan pahasta. Vampyyrien poliittiseksi vangiksi vahingossa joutuva Violet on tietysti kipakka 18-vuotias, joka pitää pelkonsa aisoissa ja sanoo  vampyyreille suoraan mitä ajattelee. Mutta kukapa voisi vastustaa vampyyrien viehätysvoimaa ja varsinkaan sellaisen vampyyrin, joka on tajuttoman komea ja seksikäs, päältä päin inhottava ja sisältä jotenkin traumatisoitunut ja kovettunut. Tämä menee tälleen klassisella tavalla, mutta siihen asti kunnes väistämätön tapahtuu ja rakkaus saa täyttymyksensä, kirjaa on oikeasti vaikea laskea hyppysistään. Juuri se, että Kaspar on täydellinen kusipää ja Violet yrittää kaikin voimin vastustaa tämän houkutusta on se kiehtova juttu. Toisaalta Kaspar on alussa niin inha, että oikeasti se pitäisi hirttää haarovälistään jonnee, mutta naiset ovat anteeksi antavia.

En tiedä alkuperäistekstistä, mutta tapahtumien eteenpäin vieminen on jotenkin tökköä, mutta kyllä päähenkilöihin eloa saadaan. Loppupuolella juonen
käänteet menevät överiksi, en tykännyt yhtään. Parempi olisi ollut pysytellä edes pikkusen todellisuuden parissa. Ei mitään toisia ulottuvuuksia ja kummia heppuja. Voi huoh. Myös henkilöiden pehmeneminen vie terän. Kaspar muuntui mielikuvissani ihan eri näköiseksi muuttuessaan yhtäkkiä paremmaksi tyypiksi. Tämä yhtäkkinen muutos ei ollut oikein looginen. Kaikesta huolimatta todella pidin tästä. Vieläkin tulee kuumottava fiilis, kun kirjoittelen ja mietin..

Kaspar oli muuten ensin mielikuvissani kuten Tom Hiddleston Suomessakin pyörivässä elokuvassa Only lovers left alive (katsokaa traileri, ihan todelline must-see). Kun Kaspar sitten muuttui vähemmän kusipäiseksi (ja tylsemmäksi) hän olikin Vikings-sarjan Ragnar Lothbrok. Siinä on muuten tolkuttoman kuuma äijä...Tom Hiddlestonia en ole muuten aikasemmin juurikaan edes huomannut....Mutta tossa trailerissa ai ai jai...


Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa 2013 (The Dark Heroine: Dinner with a vampire 2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti