18.3.2014

Sergei Lukjanenko: Yöpartio

Kuulin leffasta (Night watch) paljon ennen itse kirjaa. Ei ihmekään, sillä leffa tuli Suomeen ensin. Joskus siinä käy näinkin. Ehkä jossain kohtaa käydään pieni debatti siitä, kumpi on parempi, kirja vai leffa ja yllättääkö leffa koskaan... Vuonna 2004 julkaistu Night watch pääsi venäläisenä elokuvana pitkästä aikaa oikein kansainväliseen levitykseen. Jälleen kerran voimme pohtia sitä, miten vieras kulttuuri naapurimaassa onkaan. Turha puhua Suomesta jonain idän ja lännen kohtauspisteenä, hienoa olisi jos näin voisi sanoa. Ikävä kyllä Suomi on täysin länsimaistunut. Edes tv:stä ei tule mitään maailman toiselta puolelta. Suomi ostaa ohjelmia lähinnä Jenkeistä, Briteistä ja Ruotsista. Korjatkaa jos olen ihan ulalla.

 Asiaan. Yöpartio on Venäjällä kovempi kuin Taru sormusten herrasta. Todellinen klassikko, vaikka on ilmestynyt vasta 90-luvulla. Hassu tuo vertaus Sormusten herraan, sillä näissä kahdessa kuljetaan aivan erilaissa maailmoissa. Yöpartio sijoittuu nykyaikaan ja Moskovan hämärille kaduille, jossa viilettää pimeyden olentoja vampyyreista velhoihin. Yöpartion tehtävänä on valvoa pimeyden olentoja, jotka puolestaan toimivat vastaavalla tavalla päiväsaikaan, valvoen valon olentoja. Yhdessä he ovat muita, jotka pystyvät astumaan hämärään ja näkemään enemmän kuin tavalliset ihmiset. Yhdessä he käyvät ikuista taistelua hyvän ja pahan välillä.

Valon puolelle liittynyt Anton Gorodetski lähetetään yllättäen toimisotuoliltaan partiotehtäviin, jonka seurauksena hän löytää naisen, jonka yllä on mahtava kirous, sekä pojan, jota vampyyrit houkuttelevat, mutta joka on mahdollisesti yksi muista. Nämä tapahtumat aloittavat vyöryn toimintaa, joissa Anton yrittää sekä poistaa kirouksen, että pelastaa viattoman pojan. Tapahtuvat eivät suinkaa ole näin yksinkertaisia, sillä Lukjanenko on punonut Antonin ympärille ovelan juonen. Antonkaan ei ole mustavalkoinen valon sankari vaan hän pohtii pitkällisesti hyvyyden merkitystä. Onko muutaman ihmisen elämän pilaaminen oikein jos sen seurauksena pelastetaan monta?

Kirja koostuu kolmesta osasta, joissa on oma pääjuonensa, mutta ne punoutuvat alun henkilöihin ja tapahtumiin. Mutta miksi ihmeessä kirja luokitellaan fantasian lisäksi kauhuun? Yöpartiossa ei ollut ainuttakaan kauhuun liittyvää elementtiä. Vampyyritkin olivat kaukaisia olentoja, joita velvotti pimeyden säännöt, joiden tarkoituksena oli ylläpitää valon ja pimeyden tasapainoa.

Koen mielenkiintoiseksi venäläisen nykykirjallisuuden lukemisen. Rouva Blankallahan venäläinen kirjallisuus ihan yleisesti  on jämähtänyt Tolstoihin ja Dostojevskiin ja sitten vielä jauhan siitä, miten Suomessa ei olla kiinnostuttu venäläisestä kulttuurista! Löytyykö jollain vinkkejä vetävään venäläiseen kirjallisuuteen? Joku tuossa puhui Asimovista, mutta kaveri taisi olla aika lailla amerikkalaistunut syntyperästään huolimatta.


Sergei Lukjanenko: Yöpartio 2012 (alkuteos 1998)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti