30.6.2013

Charlaine Harris: Verta sakeampaa

Sookie Stackhouse-maratooni sen kun jatkuu. Viidennessä osassa jahdataan Bon Tempsin alueen muodonmuuttajia. Osansa jahdista saa myös Sookie, joka kuitenkin pelastuu erikoisen kykynsä ansiosta. Sookien veli Jasonia, joka on edellisen osan jäljiltä ihmispuuma, epäillään muodonmuuttajien murhaajaksi. Sookie päättää puhdistaa veljensä maineen selvittämällä oikean syyllisen. 
Harrisilla on kirjoissaan yleensä useampi juonikuvio meneillään. Tällä kertaa se liittyy Sookien työskentelemään baariin Merlottesiin, jonne saadaan väliaikaisesti uusi baarimikko. Uusi työntekijä on lainassa Ericiltä, jolta Sookie näyttää säännöllisin väliajoin tarvitsevan erinäisiä palveluksi. Eric ei ole saanut takaisin muistiaan, mitä tulee Sookien luona vietettyyn aikaan ja tämä tuntuu vaivaavaan mahtavaa vampyyriä melkoisesti. Lisäksi Sookien ystävä Tara tapailee epäilyttävää vampyyriä, Sookie kutsutaan ihmissusien johtajan valintatilaisuuteen, Sookien läheistä ystävää ammutaan ja hän tapaa uuden mielenkiintoisen miehen. Sookie pääsee harvemmin hengähtämään ja sama koskee lukijaa.

Sookie on taas topakka, kylmäpäinen ja ihailevien miesten (vampyyrien) ympäröimä. Meno jatkuu samaan malliin kuin aikaisemminkin. Harris pitää vielä otteessaan.

Charlaine Harris 2005: Verta sakeampaa (Dead as a doornail)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti