1.5.2013

Leena Krohn: Hotel Sapiens

Leena Krohn on ollut Kirjaniilon suosikkikirjailija ensimmäisestä kohtaamisesta saakka. Jos en ihan väärin muista, niin se ensikohtaaminen tapahtui Donna Quijoten kanssa, saattoi se olla Tainaronkin, mene ja tiedä. Ehkä juuri Krohnin kautta olen hoksannut minkälaisesta kirjallisuudesta pidän ja millaisia kirjoja etsin. En uskalla lokeroida sen enempää, mutta yhdistävänä tekijänä ovat kuitenkin yhteiskunnallisuus, scifi, filosofisuus, ihmismielen tutkimus, maailmakaikkeuden tutkimus ja hei, nyt lähdettiin taas korkealle ja kovaa! :)

Aikaisemmin huhtikuussa kauhistelin, että Krohnin uusin, Hotel Sapiens, on julkaistu ilman, että kukaan on kertonut minulle! Mikä järkytys! Tosiasiassa näin tapahtuu melkein kaikkien suosikkikirjailijoideni kanssa ja erityisesti tänä keväänä. Niistä lisää pian, lukupöydällä on meinaan reissussa sydämentykytyksiä aiheuttanut, toisen lempparikirjailijan uutuus.

Asiaan! Hotel Sapiens on Krohnille tyypillisistä, lyhyistä kertomuksista koostuva tarina talosta, jossa majoittuu erikoista porukkaa. Vähän kuin eristyksiin maaseudulle unohtunut vanhusten hoitokoti, mutta ei kuitenkaan. Talon asukkaat ovat ihmisiä laidasta laitaan ja kaiken yllä kohtalokkaana kolisee maailmanlopun fiilis: onko talon ulkopuolella enää ketään, ovatko asukkaat maailmankaikkeuden viimeiset homo sapiensit? Talon emännät, ns. hoitajat eivät ainakaan enää ole "meikäläisiä". Se mitä talossa lopulta tapahtuu jää jokaisen lukijan itse luettavaksi ja tulkittavaksi.

Kirjan on ihan tuttua Krohnia ja oikeastaan niin tuttua, että sanoisin tämän olevan ns. välikirja. Eikä saa ymmärtää väärin, kirja on hyvä, mutta Krohnilta tulee kirja lähes joka vuosi ja niistä jackpotteja on ehkä joka kolmas tai neljäs. 2000-luvun Krohneista mielettömiksi ovat yltäneet ehdottomasti Mehiläispaviljonki ja Unelmakuolema, suosittelen!

Leena Krohn 2013: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti