15.5.2013

Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina

 Ystäväni suositteli kepeää, hieman romanttistakin ja helposti luettavaa aavetarinaa. Tartun yleensä kirjavinkkeihin, sillä sama elämys voi olla tarjolla minulle siinä missä toisellekin. Aina näin ei kuitenkaan käy, eikä tämä nyt ollut Blankan pala kakkua. Sorry kaveri.

 Kirja kertoo parikymppisistä kaksosista, Juliasta ja Valentinasta, jotka perivät tätinsä asunnon Englannissa. Tädistään tytöt eivät ole ennen kuulleet, joten vanhalla mantereella odottaa itsenäistymisen lisäksi myös monta mysteeriä. Muuttaessaan uuteen kotiinsa kaksoset tutustuvat myös edesmenneen sukulaisensa entiseen miesystävään sekä neuroottiseen naapuriin. Pian Julia ja Valentina huomaavat asuntonsa valojen välkkyvän ja tavaroiden siirtyvän itsestään. Ohhoh, hei eivät olekaan yksin, vaan talossa on aave. Siitä alkavatkin ihan uudenlaiset kuviot.

Olen aikaisemmin lukenut Niffeneggeriltä Aikamatkustajan vaimon. En pitänyt siitä, enkä innostunut tästäkään. Toki kirjailijalla on hallussaan tuo yliluonnollinen elementti, johon Blanka on niin hurahtanut, eikä tarinana etenemisessäkään ole mitään vikaa. Mutta kun, mutta kun. Kirjan henkilöt ainakin tässä Hänen varjonsa tarinassa ovat kaikki jokseenkin epämiellyttäviä ja kaksosten välinen kiinteä side tuntuu karmivalta. Pelkään aaveita, vaikka tarinan aave ei olekaan paha, jäi lopusta kuitenkin inhoittava fiilis. Seuraavaksi jotain ihan muuta!

Audrey Niffenegger 2009: Hänen varjonsa tarina (Her fearfyl symmetry)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti