31.12.2012

Blankan ja Niilon parhaat 2012

Kaksi erilaista lukijaa on kirjoittanut lukemistaan kirjoista nyt viisi kuukautta. Päätetään puolikas blogivuosi TOP 3 -listoilla.

Rouva Blanka TOP 3 (järjestys satunnainen)
- Patrick Rothfuss: Tuulen nimi
- Annukka Salama: Käärmeenlumooja
- Jenny Kangasvuo: Sudenveri

Blankan kommentit: Top-listaa kärkkyy myös Seija Vilenin Pohjan akka ja Helena Wariksen Sudenlapset olisi ehdottomasti listalla, mutta en muista tuliko se luettua jo edellisenä vuotena. Tuulen nimi tuli ahmaistua ennen blogia, mutta lyhyesti sanottuna kyseessä on Kuninkaansurmaajan kronikka - nimisen trilogian ensimmäinen osa. Päähenkilönä seikkailee ja hölmöilee Kvothe, Velho ja sankari ja kertoo itse omaa tarinaansa ja joka on omien sanojensa mukaan melko legendaarinen kaveri. Kvothe ei todellakaan ole pelkkää sankariainesta ja juuri hänen inhimillisyytensä vuoksi häneen on helppo ihastua. Kerronta on mukaansatempaavaa ja tietysti kirjan loputtua sitä janoaa lisää.  

Käärmeenlumooja ja Sudenveri olivat siinä mielessä samanlaisia, että ne sijoittuvat tavalliseen maailmaan, mutta päähenkilöillä on yliluonnollisia ominaisuuksia. Aihepiirit olivat näissä kahdessa kutkuttuvat ja tarinankerronta onnistunutta. Käärmeenlumoojassa ripaus romantiikkaa ihastutti myös Rouva Blankaa. Annukka Salaman mukaan hän halusi kirjoittaa fantasiaa, jossa olennaisena teemana olisi myös rakkaustarina ja juuri tällaista olen itsekin kaivannut. Onneksi ei joutunut itse ottamaan kynää käteen!!

Rouva Blanka toivottaa lukijoille onnea vuoteen 2013 ja ottaa aurinkoon mukaan pari lupaavaa kovakantista.


Neiti Niilon TOP 3
- Amor Towles: Seuraelämän säännöt
- Katja Kettu: Kätilö
- Tuomas Vimma: Raksa

Näihin ei oikestaan ole kommentoitavaa, jonakin toisena päivänä olisi voinut valita ihan toisin. Joka tapauksessa kuluvaan vuoteen on mahtunut riittävästi laadukasta lukemista. Kirjaniilo lupaa vuonna 2013 kahlata läpi muutaman maailmankirjallisuuden klassikkoteoksen ja jatkaa kovien kotimaisten parissa. Suosituksia otetaan vastaan!


Lukijoiden TOP 3 on seuraava:
- Elina Rouhiainen: Kesytön
- Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia
- J.S.Meresmaa: Mifongin perintö 

Rouva Blanka ja Neiti Niilo kiittävät ja kumartavat ja jatkavat lukemista myös ensi vuonna!

30.12.2012

Vuoden viimeinen kirja

Jouluvapaiden kirjaksi valikoitui Rosa Liksomin Hytti nro 6. Olen kärkkynyt kirjaa jo pitkään ja vihdoin ne kirjaston jonotkin laantuvat. Ei edes tarkoituksellista, mutta luin kirjan suurimmalta osin junassa, he hee. Ikkunapaikka nro 32.

Hytti nro 6 on loistoteos, aloitetaan siitä. No tämänhän kyllä tietää koko Suomi, koska kirja sai viime vuonna sen arvostetuimman kotimaisen palkinnon. Tai ainakin eniten mediahuomiota saavan palkinnon. Ja samapa se minä vuonna näitä palkittuja lukee, hyvät kirjat kestävät aikaa.

Neuvostoliitto ja Siperian juna on kiinnostava lähtökohta kirjalle. Kirjassa mennään syvälle neuvostoihmiseen sieluun ja haistellaan ja maistellaan Neuvostoliiton hajuja ja makuja. Aistit todellakin pääsevät kirjassa valloilleen. On kiinnostavaa saada naapurimaan murusia koko junamatkan ajalta, kirjassa liikutaan jopa alleviivatun selvästi lännestä itään; erot kunhan korostuvat etäisyyden kasvaessa Moskovasta. 

Pidin myös kirjan rakenteesta. Vaikka siinä ei varsinaisesti mitään tapahdukaan, niin silti kirjassa pysyy tietty jännite, joka lupailee jotakin tulevasta. 

Ihan mahtavaa, että viiden kuukauden bloggaamisen aikana saimme vihdoin Rouva Blankan kanssa luettua yhden saman kirjan! Lue Blankan postaus tästä.

Rosa Liksom 2011: Hytti nro 6

Osui ja upposi! Vai pysyikö pinnalla?

Kirjaniilo kuuli muutama viikko sitten kampaajan penkillä istuessaan naapurituolissa kehuttavan Katja Ketun Kätilöä. Onneksi kirjasto oli ihan nurkan takana ja hyllyssä haluttu tavara. Ja huh-huh, kylläpä tämä tärähti tajuntaan. Miksi kukaan ei ole kertonut, että tämä kirja pitäisi lukea!? Vai onko Kirjaniilo kulkenut teoksen ilmestymisaikaan korvat homeessa..

Kätilö on kirjan nimen lisäksi sen päähenkilö, tuo sisukas suomalainen nainen, joka ei verta ja vaaroja pelkää. Kätilö ihastuu saksalaiseen Johannekseen Petsamossa ja päätyy sitä myötä ja omasta vapaasta tahdostaan saksalaisten leirille Titovkaan töihin. Kesän 1944 vaihtuessa syksyksi kätilön ja Johanneksen suhde syvenee, mutta samalla leirin tunnelma muuttuu Lapin sodan myötä draamaattisesti. Kirjan loppu on suomalaista sotahistoriaa, mutta myös kahden rakastavaisen selviytymis(?)tarina. Kätilö on tositapahtumiin perustuva kirja ja sitä myötä hyvinkin kiinnostava kurkistus omaan historiaamme.

Ei voi varmaankaan jättää sanomatta, että sodan aikana suomalaisen naisen ja saksalaisen upseerin suhde on ollut vähintäänkin paheksuttava. Kirja rakentuu kätilön ja Johanneksen vuoropuhelun kautta ja mausteena on käytetty sodan kaikille osapuolille vakoilevan henkilön muistiinpanoja. Erityisen hieno rakenne ja todella huima kokonaisuus!

Katja Kettu 2011: Kätilö

26.12.2012

Annukka Salama: Käärmeenlumooja


Kuten jo aikaisemmin Nälkäpelitrilogiapostauksen jälkikommentoissa mainitsin, Annukka Salaman Käärmeenlumoojaa olen metsästänyt pitkään. Aihepiiri oli kertakaikkisen ohittamaton. Takaliepeessä sanotaan näin: "Miltä tuntuisi, jos puolet kyvyistäsi tulisi satunnaisesti valitulta eläimeltä? - Käärmeenlumooja on faunoideista kertovan sarjan villin tyylikäs avausosa, joka yhdistää yliluonnollisia aineksia ja leiskuvaa intohimoa poikkeuksellisen vetävällä otteella". Voimaeläin saa totisesti kirjaimellisen merkityksen tässä kirjassa. Faunoidit ovat ihmisiä, joilla on jonkin tietyn eläimen kyvyt, esim. päähenkilö Unna on oravan tapaan äärimmäisen ketterä, mutta samalla säikky ja erilaisuutensa vuoksi yksinäinen. Unna tutustuu tarinan edetessä muihin kaltaisiinsa faunoideihin, joiden voimaeläimiä ovat mm. harakka, hevonen ja lepakko. Vaikka yliluonnollisuus onkin kirjan pääteema, ehkä päällimmäisenä jää mieleen nuorten hauska ja uskottava dialogi. Nuori ihastuminen on myös suloista ja okei, vähän kadehdittavaakin.

En pysty enää pidättelemään, joten sanon sen: Ihastuin palavasti, ahmaisin hetkessä ja haluan tämän omakseni. Kirjaston kirjastakaan en malttaisi luopua, mutta onnekseni kirja on avausosa, joten lisää on tulossa.

Annukka Salama:Käärmeenlumooja, 2012

ps. Neiti Niilo, nyt alkais olee aika päättää kirjasyksyn ykkönen tai ainakin listata parhaimmat!

25.12.2012

Aino Kallas: Sudenmorsian

Klassikko ja kulttikirja, joka on pitänyt lukea jo pitkään. Näin muodonmuutostarinoiden trendissä päätin tarttua yhteen kenties suomalaisia nykykirjailijoita innoittaneeseen tarinaan. Sudenmorsian on balladinomainen kertomus Aalosta, metsänvartijan hyväluontoisesta vaimosta, joka kuulee suden kutsun eikä lopulta pysty sitä enää vastustamaan.

Tarinassa jännittävän ristiriidan tuo susien parjaaminen saatanan luomiksi olioiksi, mutta samalla Aalo kokee vapautta ja hurmosta sutena juoksemisesta, mikä ei tunnu väärältä taikka pahalta. Olen ymmärtänyt kirjaa nykyisin tulkittavan naisen seksuaalisena vapautumisena. Itse näkisin sen ennemminkin naisen  vapautumisena yhteiskunnan asettamista rooleista kuuliaisena ja tahdottomana äitinä ja vaimona.  Aino Kallas sai lukemani mukaan inspiraation aiheeseen Eino Leinon kanssa kokemastaan rakkaussuhteestaan. Tästä olisi mielenkiintoista lukea lisää.

Teksti on nykykieleen verrattana vanhaa, mutta ei haitannut lukemista. Ainoastaan elikkä sanan merkitys jäi hämäräksi. Sen merkitys on ilmeisesti jollain tavalla päinvastainen. Onkohan ilmaus ollut aikaisemmin yleisestikin käytössä?

Huonostihan Aalolle lopulta käy. Sudenhuoraksi häntä haukutaan ja surullinen on hänen loppunsa, niinkuin koskettavaan balladiin sopii.

Aino Kallas: Sudenmorsian, 1928

18.12.2012

Itkettävän ihana Vivi-Ann Sjögren

Sain viime- tai edellisjouluna joulupukilta Vivi-Ann Sjögrenin ihanan Mustaa kahvia, keksinmuruja -kirjan. Se sisältää lyhyitä ruokamuistoja ympäri maailmaa, Sjögrenin reissuilta ja omasta keittiöstä. Olen säästellyt tuota kirjaa ja kantanut sitä mukanani busseissa ja junissa: se on ollut kevyt kantaa ja kevyt lukea. Nyt se piti kuitenkin kahlata kannesta kanteen - ihan vaan siksi, ettei talosta löytynyt toista lukematonta kirjaa! Ja ihana se on, aivan hurmaava.

Olen ollut vähän hurmaantunut Sjögrenin elämästä, enkä ainoastaan siksi, että hän on matkustanut Paljon. Halusin siis lukea lisää, joitain matkakirjoja (kuten Saharan aamut ja illat) olen jo kahlannut, mutta janosin enemmän. Otin kirjastosta matkaani omaelämäkerrallisen Elämää pitempi matka -kirjan, jonka meinasin säästellä joululomaksi. Mutta enhän malttanut olla lukematta ja onneksi niin, koska itkeä tihrustin sivulta 15 lähtien koko kirjan läpi.

Voi mikä traaginen kirja! Takalieve ei yhtään valmistellut lukijaansa siihen karuun tosiasiaan, että kirjassa käydään läpi Vivi-Ann Sjögrenin ja hänen miehensä Paco Serranon rakkaustarina, elämä ja yhteiset matkat ja jo sivulla 15 Paco kuolee! Loppu onkin sitten yhtä tuskaisaa niiskuttelua - ihan kamalan koskettava kertomus, niisk niisk niisk.

Kirjaniilon mielestä oli hauska sattuma, että Elämää pitempi matka -kirjassa viitataan Mustaa kahvia -kirjaan. Sen lyhyiden ruokamuistojen kokoaminen oli Sjögrenille tärkeä askel surusta toipumiseen. Ja nyt jälkeenpäin kun kontekstin tuntee, ymmärtää, että Paco ja yhteiset muistot ovat tarinoissa koko ajan läsnä. Niisk!   

Vivi-Ann Sjögren 1994 (suom. 1998): Mustaa kahvia, keksinmuruja (Kocken, turisten, persikorna)
Vivi-Ann Sjögren 1995 (suom. 1999): Elämää pitempi matka (Lycklig resa)

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Ihan alkuun kerrottakoon, että Teemestarin kirja voitti Teoksen fantasia- ja scifikirjoituskilpailun, juuri sen samaisen , josta Jenny Kangasvuon Sudenveri sai kunniamaininnan. Sudenveri oli se verran ansiokas, että voittajastakin piti ottaa selvää.

Teemestarin kirja sijoittuu kauas tulevaisuuteen. Yhteiskuntaan, jossa talvia ei enää ole, hyönteisverkon käyttäminen on mukavuuden vuoksi äärimmäisen tärkeää ja ennen kaikkea, vettä säännöstellään. Kertoja Noria Kaitio on teemestareiden sukua ja hän jakaa perheensä kanssa salaisuuden, jonka paljastuminen tietää kuolemaa. Teemestarit ovat perinteisesti olleet lähteiden suojelijoita ja kylään saapunut uusi armeijan mies ihmettelee Kaition teen hyvää laatua. Eräänä päivänä erään kylän asunnon oveen ilmestyy sininen ympyrä, merkki vesirikollisuudesta.

Norian lisäksi toinen kirjaa eteenpäin vievä voima on vesi ja sen olemus. Vedestä lukiessa teksti muuttuu lähes runolliseksi ja maagiseksi. Teeseremonian loppuu, kun vesi loppuu. Seremonia symboloi osuvasti koko tarinaa.
Tarina saattaisi olla aiheensa vuoksi jännittävä, mutta se virtaa eteenpäin levollisesti kuin vain vesi voi.  Pidin tästä. Ei laisinkaan huono voittaja.    


Emmi Itäranta. Teemestarin kirja, 2012

15.12.2012

Välillä jotain ihan muuta..

Välillä täytyy piipahtaa oman mukavuusalueen ulkopuolella ja lukea vaikka jotain unkarilaista!

Kirjastoon mennessä harvoin tietää minkä kanssa sieltä ulos kävelee. Olen kyllä harrastanut "kauppalappuja" kirjastoreissuillakin, mutta nykyään harvemmin. Käytännössä kaikki lukulistalla olevat kirjat unohtuvat mielestä kun kirjaston ovet avaa (Note to self: lista pitäisi päivittää puhelimeen!) ja sitten sitä harhailee hyllyjen välissä vailla päämäärää. No hädässä auttaa tietysti UUTUUSHYLLY :)

Unkarilaisen Vilmos Csaplárin teos Hitlerin tytär tarttui mukaan liepeiden hehkutuksen avustamana - ei siis ainostaan raflaavan teosnimensä vuoksi. Tietysti kyseessä on taas "maansa merkittävimpiä kirjailijoita" ja Hitlerin tytär on palkittu monin tavoin yms yms.. Lankean näihin myyntipuheisiin aina!

Eikä kirja kyllä pettänyt, ainoastaan polveileva rakenne aiheutti välillä hämmennystä ja kärryiltä putoamista. Tarinakin on polveileva ja mukana on sujuvasti faktaa ja fiktiota. Faktapuoli keskittyy Hitlerin ideologian ja tekojen vaikutukseen Unkarissa. Voin kyllä paljastaa, että näin luku-urakan aikana painajaisia, huh-huh! Fiktiopuoli taas kertoo tarinan mahdollisesta Hitlerin tyttärestä ja hänen matkastaan Hitlerin ajan Unkarissa. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja aihepiiriltään tärkeä kirja.

Tavallaan tämän teoksen voisin niputtaa samaan kertomussarjaan Sofi Oksasen Puhdistuksen kanssa. Molemmissa kirjoissa maailmanhistorian järkyttävät tapahtumat vaikuttavat päähenkilöiden elämään ja kirjan tapahtumiin, mutta silti kirjailijat pystyvät kovin inhimillisellä tavalla kuvaamaan tavallisten kansalaisten arkea ja elämää tapahtumien ulkopuolella mutta silti niiden vaikutuksen alaisina. Nämä teokset kyllä ansaitsevat kaikki palkintonsa.

Vilmos Csaplár 2009 (suom.2012): Hitlerin tytär

10.12.2012

J. S. Meresmaa: Mifongin perintö

Suomenkielisen fantasian julkaiseminen näyttää olevan kasvussa. Kirjoitan tästä täydellisellä mutu-tuntumalla, mutta alan kirjallisuutta näyttää ilmestyvän vähän väliä kirjastonkin uutuushyllylle.
Mifongin perintö on tämän vuoden alkupuoliskolla julkaistu tarina Mifonkien myytistä, Keisarien kirjojen sisältämistä salaisuuksista, kuolemattomuuden havittelusta, juonittelusta ja näihin kaikkiin edellä mainittuihin puolivahingossa sekaantuvasta prinsessasta ja antikvariaatin pitäjän vaeltelevasta veljestä. Kohtalaisen monta fantasiakirjaa lukeneena voin sanoa, että tarina vie yleensä voiton henkilöiltä ja niin käy tässäkin kirjassa. Prinsessa Ardisin ja puumansa kanssa kulkevan Danten välinen rakkaus ei vakuuta, eivätkä muutkaan henkilöhahmot ehdi juuri muuta kuin kuljettaa tarinaa eteenpäin. Tosin kyseessä on vasta ensimmäinen romaani kolmesta, joten kenties henkilöihin pääsee tutustumaan vielä paremmin.
Loppuarvioiksi sanoisin lyhyesti Ihan ok, teksti on kaikin puolin sujuvaa, mutta ei kuitenkaan sen suurempia kipunoita herättänyt. Mifongin perintö on kirjailijan esikoisromaani ja näemmä trilogian ensimmäinen.

J. S Meresmaa: Mifongin perintö, 2012

8.12.2012

Diana Gabaldon: Muukalainen

Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan ensimmäisen osan viimeisen sivun kääntämisestä on kuulunut jo tovi. Tunteellinen Rouva Blanka on joutunut ottamaan etäisyyttä kirjan tapahtumiin ennen kuin on pystynyt niistä kirjoittamaan.

Etsiskelin toiseen mieligenreeni, historialliseen kontekstiin sijoittuvaa romanttista tarinaa ja vastaani tuli Diana Gabaldonin nimi. Historian ja romantiikan lisäksi kirjasarjassa on myös olennaisena osana ajasta toiseen siirtyminen, joten rouva Blanka päätti tottakai etsiä Matkantekijän ensimmäisen osan käsiinsä. 

Muukalainen alkaa verkkaisesti, jopa tylsästi aivan siihen asti kunnes päähenkilö, 1940-luvulla elävä Claire siirtyy Skotlannissa muinaisen kivikehän kautta 200 vuotta ajassa taaksepäin, suoraan keskelle englantilaisten ja skottien ammuskelua. Alku ei tosissaan ole hääppöinen, mutta kun kuvaa astui nuori, komea ja tietysti mahdottoman mukava ja oikeamielinen Jamie, ei kirjaa pysty enää laskemaan käsistään. Eräs bloggaaja kirjoitti kirjan yhteydessä "rouvaspornosta", ja voisin tätä  kuvausta itsekin käyttää. Ensin ajattelin erotiikan olevan verrattavissa kehnoihin harlekiineihin, mutta niin vain hahmoihin kiintyminen tekee temput ja arvostelu jää toisarvoiseksi. Tekstissä häiritsi lisäksi suomentaja valitsema tapa käyttää mää-sää-kieltä skottimurretta puhuttaessa. Oli vaikea mieltää henkilö fiksuksi, tämän puhuessa hölmöllä tavalla.

Lopussa Muukalainen saa aika karmeita käänteitä, minkä vuoksi Rouva Blanka on vieläkin jokseenkin järkyttynyt. Itse asiassa niin järkyttynyt ettei kykene tarttumaan enää toisiin osiin (varsinkaan kun googletteli niiden tapahtumat  ja tietää järkyttyvänsä myös seuraavan osan tapahtumista) vaan jää muistelemaan tätä ensimmäistä osaa intohimoisena rakkaustarinana, joka teki jonkunmoisessa kliseisyydessään kuitenkin vaikutuksen.

Luen ensimmäisen kerran Skotlannin historiasta ja jälkeenpäin googlettelinkin jakobiiteistä ja klaanien tuhosta. Kiinnostus historiaan on minulla aina herännyt juuri kiinnostavien tarinoiden kautta. 

Diana Gabaldon: Muukalainen (Outlander), 1991

(pakkomielteisiä) Rakastumisia

Kirjan takalieve lupaili Espanjan "arvostetuimman nykykirjailijan älykästä romaania rakastumisesta". Mikä yhdistelmä, täytyyhän tuollaiseen tarttua!

Javier Marias on - edelleen takaliepeen mukaan - Espanjan kenties merkittävin kirjailija. Aika suuria sanoja, luovat painetta myös pienelle lukijalle. Näistä suurista aikamme kirjailijoistahan siis tulisi automaattisesti olla haltioissaan, eikö totta? Ja toki, kyllähän Rakastumisia täyttää aika monta hyvän nykyromaanin piirrettä. (Joku check-listahan täytyy olla olemassa siellä missä näitä suuria sanoja takaliepeisiin painetaan..)

Rakastumisia on tarina rakkaudesta tai paremminkin se kertoo useampia tarinoita rakkaudesta. Pääosissa ovat pakkomielteinen rakkaus, mikä johtaa peruuttamattomiin, isoihin tekoihin ja yksipuolinen rakkaus, mikä johtaa loputtomiin analyyseihin ja väistämättömään hylkäykseen. Melkoista herkkua siis - tunnistettavia tunneskaaloja ja pohdiskelua saavuttamattomasta, satuttavasta ja satumaisestakin rakkaudesta!

Kirja saa dekkarimaisia piirteitä ja pitää mukavasti hyppysissään. Kotimaisen kirjallisuuden suurkuluttajalle espanjalainen kerrontatyyli (hups, ihan pieni yleistys) on jaarittelevuudessaan toisinaan pitkäveteistä. Mutta saahan sitä hyppiä ja loikkia jos ei jaksa kaikkia rakastumisien analyyttisia mutkia lukea..

Kirjailijalta on aikaisemmin suomennettu Valkoinen sydän (1997). Voisin lukea.

Javier Marias 2011 (suom. 2012): Rakastumisia. (Los enamoramientos)