25.9.2012

"Kirjallinen helmi syntyy myyteistä ja naiseudesta ..."


Blogimme toinen lukija Neiti Niilo bongasi Jenny Kangasvuon Sudenveren Hesarin kirja-arvosteluista ja onnekkaasti muistutti sen olemassaolosta. Myöhemmin näin arvostelun myös Turun sanomissa, mutta jätin sen lukematta. En halunnut minkäänlaisen ennakko-odotuksen valtaavan mieltäni.
Jäin välittömästi kirjan koukkuun. En osaa varsinaisesti edes analysoida mikä tuo koukuttava tekijä oli. Kirjassa on kolme kertojaa ja luvut vaihtelevat kertojaäänen mukaan. Jokainen näistä äänistä on mielenkiintoinen persoona. Martta, vironsusien ihmishahmoisena laumanjohtajana ajattelee ja toimii aina lauman parhaaksi. Varga, kokonainen susi ja ihminen on kokenut tämän ahdistavaksi ja jättänyt laumansa sekä suden hahmonsa. Marraskuu, Vargan kumppani palvoo kuuta ja yrittää ymmärtää etäistä Vargaa. Tapahtumavyyhti alkaa, kun vargan ovelle ilmestyy poika, suden ja ihmisen välimuotona elävä epämuotoinen.  Rasmus  kykenee olemaan ulkomuodoltaan susi, mutta ei kokonainen ihminen. Hän ei kuitenkaan koe itseään sudeksi vaan ihmiseksi, päinvastoin kuin muut lauman jäsenet.
Etenkin sutena oleminen kuvattiin todella aidon oloisesti. Teksti oli niin vahvasti tavallisessa elämässä, tunteissa ja ajatuksissa kiinni, ettei se tuntunut fantasialta, vaan todelta. Kahden naisen välinen rakkaus, lauman johtajan ja auktoriteetin vastustaminen, ajattelevan ihmisen ja vaistojensa mukaan toimivan eläimen välinen ero ovat kirjan kantavaia teemoja. Itseäni kiehtoi myös Marraskuun pakanausko ja siihen liittyvät riitit.
Sudenveri palkittiin kustannussopimuksella Teoksen vuonna 2010–2011 järjestämässä kirjoituskilpailussa.  Yksi tämän vuoden ykkösistä!!!

Jenny Kangasvuo 2012: Sudenveri

1 kommentti:

  1. Hienoa kuulla, että Sudenveri osui ja upposi!

    Monta kertaa itsellekin käy niin, ettei tuota koukuttumisen syytä osaa avata tai analysoida. Se voi tietysti olla monen syyn summa, mutta sanoisin, että aika usein kyse on puhtaasta kirjoittamisen lahjasta. Siihen on ihan mahtavaa törmätä :)

    VastaaPoista